Hiuksista huolehtiminen on tärkeä ja itsestään selvä osa huoliteltua ulkonäköä, ja suurin osa ihmisistä käykin nykyään säännöllisesti parturissa tai kampaajalla leikkauttamassa, värjäyttämässä tai muuten vain hoidattamassa hiuksiaan. Itselle sopivimman hiustyylin ja -värin etsimiseen panostaminen kannattaa, koska hiusmallia vaihtamalla voi suurestikin muokata esimerkiksi kasvojen muotoa ja mittasuhteita. Tällä sivustolla aiheena ovat hiukset, hiustyylit ja muut hiusaiheisiin liittyvät asiat. Tervetuloa lukemaan muun muassa omaan kasvojen muotoon sopivan leikkauksen valinnasta, suosituimmista hiustyyleistä, sekä muista mielenkiintoisista hiuksiin liittyvistä aiheista.

Hiustyylin valintaan vaikuttavat monet asiat

Vaikka ihailisi jotakin määrättyä hiustyyliä julkisuuden henkilön tai oman ystävättären hiuksissa, ei sitä silti välttämättä kannata kopioida suoraan itselle. Pukevan ja mahdollisimman sopivan hiustyylin valintaan vaikuttavat monet muutkin asiat kuin oma maku. Useimmiten oma, luonnollinen hiusväri on kaikkein paras vaihtoehto, sillä se sopii kauniisti ihon ja kulmakarvojen sävyyn, eikä esimerkiksi saa näyttämään sairaalloisen kalpealta. Sopivaan malliin leikatut hiukset voivat myös muovata kasvonpiirteitä, sekä esimerkiksi halutusti joko korostaa tai häivyttää jotakin valittua kasvojen osaa.

Klassikkotyylien suosio kestää

Vuosikymmenestä toiseen pysyvät jotkin klassikoiksi muodostuneet hiustyylit suosituimpien tyylien joukossa. Niitä voivat maustaa ajoittain trendikkäämmät pienet vivahteet, ja esimerkiksi polkka voi välillä olla pitempi, välillä taas lyhyempi. Yksinkertainen, sileä ja klassinen tyyli on kuitenkin aina varma valinta, ja sopii mihin tahansa asuun, tilaisuuteen ja tilanteeseen. Omat klassikkonsa löytyy myös epämuodollisemman tyylin ystäville, jotka kallistuvat räväkämpien vaihtoehtojen, kuten punk-henkisen irokeesin, tai rennon rastakampauksen puoleen.

Osa kampaamoista erikoistuu palveluissaan

Moni parturi-kampaamo luottaa yhä perinteiseen liiketoimintaideaan, mutta yhä enemmän on olemassa hiussalonkeja, jotka erikoistuvat johonkin määrättyyn asiaan, kuten luonnonmukaisuuteen, hyvin perinteiseen ja jopa vanhanaikaiseen toimintamalliin, tai vaikkapa valtavirrasta poikkeaviin erikoisuuksiin. Asiakkaita varmasti riittää kaikille, sillä niin luonnollinen asia hiustenhoitopalvelujen käyttäminen nykypäivänä on.